perjantai 13. elokuuta 2010

Netissä olo aikani puolittui tänä aamuna äkisti. Ja ihan vain siksi, että siirryin käyttämään laajakaistaa. Tähän asti olen pärjännyt omalla (erittäin) hitaalla ja (hyvin) oikukkaalla mokkulallani, joka suoraan sanottuna voisi olla oiva kapine leipien heittoon järvellä... tai sitten se on siinäkin liian hidas.

Eli nyt yhteys on siis nopeampi ja se tarkoittaa sitä, että minä voin kirjottaa enemmän! (logiikkani on lyömätön... hah ha) Tai sitten voisin oikeastaan aloittaa sen huonerempan, mitä äiti ehdotti. Minun tuurillani saan huoneeni miellyttäväksi ja siistiksi juuri sopivasti, kun olen taas muuttamassa jonnekin muualle, mutta onpahan jotain tekemistä.

Luin eilen pitkästä aikaa yhden kirjan ihan loppuun. Tuo harrastus on vähän jäännyt viime aikoina, mutta nyt siis palailen hitaasti takaisin. Harmikseni vaan huomasin, että minun oli aivan pakko jäädä koko ajan miettimään jotain lauserakenteita ja pohtimaan, miten olisin itse kirjoittanut saman asian... Turhauttavaa! Olenko kirjoittanut ihan liikaa, kun pelkkä lukeminen ei enää onnistu? Tai ehkä se vain oli sellainen kirja... Luen toisenkin ja kerron sitten, kuinka kävi.

Kumpi-kortti-ehtii-ensin-Israeliin -skaba on ratkennut! Tosin en tiedä vielä itsekään tuloksia, koska israelilainen ystäväni oli juuri kiireinen ja ehti sanoa vain että kortit ovat saapuneet. Ehkä ne siis tulivat samana päivänä! Se kyllä tarkoittaisi sitä, että Suomen Posti oli nopeampi sillä lähetin Ruotsista kortin päivää aikaisemmin.  Yritän saada ystäväni kiinni illalla ja kysyä sitä.

Korteista vielä sen verran, että tänään ei tullut yhtään postin mukana. Ei tullut muuta kuin Suomen kuvalehti, joka on kyllä ihan mainio lehti. Mutta niin, Prismaan oli alkanut tulla syysaiheisia postikortteja ja tottakai minun oli ihan pakko ihailla niitä. Ostinkin muutaman, vaikka minulla on vieläkin iso kasa edellisiä jäljellä.

~ Vyra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti