maanantai 16. elokuuta 2010

Eesti, Eesti, Eesti...

Jep, kirjoitin juuri Eduardin comebackin : ) minulla on taas aivan liian hauskaa, toivottavasti lukijatkin sitten tykkäisivät. Taitaa kyllä mennä vielä joku päivä ennen kuin seuraava (ja viimeinen!) osa on valmis. Tahdon tehdä sen mahdollisimman rauhassa ja hitaasti, jotta saan varmasti kaikki jutut vielä mukaan. Olisi todella ärsyttävää tajuta jälkikäteen, että jotain tärkeää unohtui vahingossa... Ensitapaamisesta on kuitenkin tullut jo niin pitkä. En ole koskaan ennen kirjottanut niin pitkää yhtenäistä tarinaa. 125 word-sivua tällä hetkellä. Päättötyönikin oli vain puolet tuosta, keh.

Muutaman kortin kirjoitin tänään, yhden Thaimaaseen ja toisen Viroon... Kolmannen muuten unohdin kirjoittaa, hups. Noh, ei sillä ole vielä kiire. Ehdin ihan hyvin huomenaamuna ennen kaupungille lähtöä. Mutta siis, Viroon menevän kirjoitin lahjaakkaasti englanti-suomi mixauksella... vastaanottaja sanoi osaavansa suomea, mutta jotenkin se englanti vain sotki koko ajan mukaan. Ja sitten myös, jotta Eesti-teema jatkuisi, testasin huvikseni kykenenkö ymmärtämään sitä kieltä. Menin vironkieliseen Wikipediaan (jonka nimi oli Vikipeedia) ja valkkasin summassa jonkun artikkelin (joka kerto Ruotsista... anteeksi, Rootsista) Ja ymmärsihän sitä ihmeen hyvin. Piti vain yrittää ajatella "hassusti" ja miettiä hiukan niin pääkohdat kyllä tajusi. Ei tietenkään joka sanaa, mutta siis silleen.

Kone on simahtanut tänään jo kolme kertaa. Teenköhän minä jotain väärin sen kanssa? Pelottaa kyllä vähän, että joku kerta tuo Wordin palautusjärjestelmä ei toimikkaan ja menetän jotain kirjoitusta. Toistaiseksi se on kyllä toiminut tosi hyvin (tomisi siis vastedeskin). Mutta jotain hyvääkin: Näytön kirkkaus ja tarkkuus on nyt korjattu! Minä en edes tiennyt, että tarkkuuskin oli päin haapaa! Mutta nyt se on sitten hyvin, joten mitäs siitä.

~ Vyra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti