sunnuntai 15. elokuuta 2010

Mitäs ny?

 ...ei juuri mitään. Tai mistäs minä sen tietäisin.

Eilen yöllä valvoin taas myöhään. Ja ihan vain siksi, että kirjoitusfiilis iski vasta silloin enkä edes ajatellut katsoa kelloa. Mutta ainakin Ensitapaamisen seuraavassa luvussa on jo lähes tuhat sanaa (nimesin sen luvun jo; "Yhden ajanjakson loppu" Mutta se kuulostaa vähän kliseeltä, yritän keksiä paremman). Minulla oli taas hauskaa, kun mietin millaiset suhteet Islannilla ja Suomella olisivat olleet Kalmarin unionin aikaan. Ajattelin, että he olisivat olleet ystäviä. Eivät välttämättä niin hyviä kuin Eduard ja Tino, mutta ystäviä kuitenkin. Jos vaikka ajatellaan asetelmia; Norja, Tanska ja Ruotsi olivat periaatteessa itsenäisiä. Norja suoraan Tanskan alaisuudessa ja Ruotsi liittoutuneena, mutta kuitenkin. Mutta sekä Islanti että Suomi olivat kumpikin toisten valtioiden hallussa, plus että kumpikin maa sijaitsee kaukana Tanskasta katsottuna. Heillä ei siis tavallaan edes ollut niin paljoa väliä ja he saivat olla omissa oloissaan. Okei, tämä oli vain minun ajatus.

Olin koko ajan ajatellut, että Tanska otti Viron (ja osan muista Balti-maista) haltuunsa vasta unionin jälkeen, mutta ilmeisesti se tapahtui sittenkin jo aiemmin. Mietin nyt sitten, miten kummassa saisin tämän faktan kerrottua fikissä. En voi oikein vain kirjoittaa häntä ilmestymään yhtäkkiä jostain, vaikka toisaalta tahtoisin Eduardin käyvän vielä kerran mukana... Ja se tarkoitta sitä, että minun on alettava tutkia Viron historiaa, jotta oaosin kirjoittaa hänet. Täytyy jälleen kerran vain todeta, että Hetalia tekee historiasta huomattavasti mielenkiintoisempaa.

Yhden postikortinkin kirjoitin eilen. Se matkaa Saksaan, siis heti kun vien sen postiin huomenna, mikä on hyvä juttu sillä Saksassa on ilmeisesti hyvä postitoimisto. Kortit saapuvat perille yleensä parissa päivässä, korkeintaan neljässä, jos välissä on viikonloppu. Välillä on vain hieman turhauttavaa odottaa kuukautta, että kortti olisi perillä. Mutta minkäs sille itse voi, joihinkin maihin vain vie enemmän aikaa.

~ Vyra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti